Paula Miinalainen mikroyrittäjänä suhdanteiden pyörteissä

Olen yksi noin 170 000 Suomessa toimivasta yksinyrittäjästä. Olen ollut IT-alan yrittäjä lähes 30
vuotta. Mitä kiintoisaa minulla olisi kerrottavana? Yrittäjän arkea ja onnea? Ehkä
sittenkin voisin peilata it-alan kehitystä. Miten pienyritys purjehtii suhdanteiden
aalloilla?

Yrittäjyys lähtee minun kohdallani vapauden kaipuusta. Halusta olla ”ittellinen”. Halusta päättää
omista tekemisistä, halusta ohjata omaa osaamiskehitystä.

Olen ollut kuitenkin sillä tavalla suunnitelmallinen, että kaksi viimeistä työpaikkaani valitsin tähtäimessä
oma yritys. Hakeuduin tietokoneiden maahantuojalle myyntineuvottelijaksi
saadakseni myyntikokemusta. Siirtyminen yrittäjäksi suoraan hallinnolliselta
osastolta tuntui liian uskaliaalta. Sitten minulle tarjottiin
koulutussuunnittelijan tehtävää ATK-instituutissa. Mikä tilaisuus tämä olikaan
oppia viimeisimmät suunnittelun ja ohjelmoinnin suuntaukset!

Olen toiminut vuodesta 1984 lähtien riippumattomana konsulttina ja kouluttajana pääasiassa
tietotekniikkapalvelujen ostajan puolella pöytää. Perehdyin amerikkalaisten
gurujen johdolla transaktioanalyysiin ja NLP:hen sekä pedagogiikan uusiin
virtauksiin. Rakensin asiakkaiden tarpeisiin räätälöityjä kursseja projektin
johtamisesta ja vuorovaikutustaidoista, testauksesta ja laadunvarmistuksesta.
Nautin uuden oppimisesta. Lomat järjestin koulujen lomien mukaan. Tämä sopi
myös asiakkaille. Lomaviikot ovat heilläkin hiljaisia viikkoja.

Sitten tuli vuosi 1991 ja puhelimeni lakkasi soimasta. Kukaan ei kysynyt koulutusta.
Soitin asiakkaille ja sain kuulla, että ”nyt ei ole budjettia”. Jokaiselta yrittäjältä voidaan
kysyä: ”Missä olit vuonna 1991? Mitä teillä silloin tehtiin?”
Yrittäjä muistaa kyllä!
Vasta muutamia vuosia myöhemmin ymmärsin taloudellisista suhdannekäyristä,
mitä todella oli tapahtunut. Sisäistin, miten jyrkkä laskusuhdanne silloin oli.

Siinä yrittäjänä ihmettelin, mikä nyt neuvoksi. Erään kerran istuin Helsingin Messukeskuksessa
Microsoftin osastolla kuuntelemassa demoa uusista toimistotyökaluista – Microsoftin Office-paketista.

Oivalsin, että tuossa on mahdollisuus. Valmistan Excelin, Wordin ja PowerPointin
kursseja. Tarjoan yrityksille Office-tuotteiden käyttöönottokoulutusta niin,
että koulutukseen on upotettu kyseisen organisaation standardit ja tavat. Olin
panostanut vuorovaikutustaitoihin. Uusien tuotteiden jalkauttamisessa siitä
olisi hyötyä.

Näin yritykseni tuotevalikoima meni kokonaan uusiksi 1990-luvun alkupuolella
suhdannevaihtelun ja yleisen kehityksen vuoksi. Lama kasvatti työllisyyskoulutustarvetta ja niin sain taas kouluttaa myös projektityötä ja vuorovaikutustaitoja. Office-paketin koulutustarjonta
lisääntyi, markkinat kypsyivät ja kilpailtiin loppuun.

Vuosituhannen vaihde työllisti laajalti it-ammattilaisia. Piti varmistaa, että ohjelmien päivämäärätiedot
selviävät kunnialla vuosituhannen vaihtumisesta. Osallistuin tähän suururakkaan.
Pengoin vanhoja ohjelmia. Rinnalla uusinta uutta oli WAP ja siihen liittyvät
suunnitelmat. Nämä ideat eivät onneksi toteutuneet.

Kun vuosituhannen vaihteen ongelmista oli selvitty, alettiin voimakkaasti puhua ohjelmistotuotannon
siirrosta halvempiin maihin – lähinnä Kiinaan. Kuitenkin jotain on tehtävä Suomessakin.
Tilaajan on varmistettava tuotteen laatu. Tilaajan täytyy testata ja hyväksyä ohjelmistot.
Järjestelmän vaatimukset pitää dokumentoida aikaisempaa tarkemmin. Kun
toteutustyö tehdään vieraassa kulttuurissa, niin nämä tarpeet vain korostuvat.

Silloin kun olin vastuussa ohjelmistokehityksestä, testaus oli tärkeää – se oli kunnia-asia.
ATK-instituutin kurssiosaston testauskurssien kehittäminen oli ollut vastuullani. Niinpä
arvioin, että kannattaa panostaa testausosaamiseen ja päivittää tiedot.
Tarjoan laatuun ja testaukseen liittyviä palveluja ostajan puolella pöytää.
Tämä oli jo toinen iso suhdanteista johtuva suunnan muutos.

Vuosien varrella opittua

Yrittäminen näyttää helpolta. Yrittäjyys verrattuna työsuhteeseen on kuitenkin aivan eri asia.
Kun minulta on kysytty yrittämisen aloittamiseen liittyviä asioita, neuvon aina
kääntymään Uusyrittäjäkeskuksen puoleen (http://uusyrityskeskus.fi/). Itse
kävin aikanaan parin viikonlopun mittaisen uusille yrittäjille tarkoitetun
kurssin sekä päivän mittaisen Psykon järjestämän soveltuvuustestin. Onneksi
Psykon konsultti näytti vihreää valoa.

Koulutuksen lisäksi kannattaa ihan aluksi hankkia hyvä tilitoimisto. Vaikka kirjanpidon asiat olisivat kuinka
tuttuja, niin kirjanpitoon ja verotukseen liittyy kuitenkin hankalia yksityiskohtia
ja jatkuvia muutoksia. Yrittäjän kannattaa panostaa omaan ydinosaamiseen ja
ostaa tilitoimistopalvelut.

Mikroyrittäjä törmää toistuvasti muutamiin ennakkoluuloihin. Tässä on pari tavallisinta.

Myytti1
”Eihän sillä nyt mitään töitä ole”, sanotaan silloin, kun yrittäjän tilauskanta on tyhjä.
Juuri tässä tilanteessa yrittäjällä on kuitenkin kaikkein eniten töitä. On todella kiire
hankkia uusia toimeksiantoja, uudistaa tuotteita, tarkistaa liikeideaa jne. Yrityksellä
pitää olla vähintään 3 – 6 kuukauden puskuri kassassa tällaisia tilanteita varten.

Myytti2
”Yrittäjän laskutus muodostuu yrittäjän palkasta ja palkan sivukuluista.”
Näin ei todellakaan ole. Laskutuksen tulee kattaa mm. kunnolliset vakuutukset, eläkemaksut, koulutuksen, sairausajan, markkinoinnin ja mainonnan kustannukset. Kannattaa tutustua hyviinhinnoittelumalleihin. Hintaan vaikuttaa tietysti myös markkinoiden kilpailutilanne.

Verkostot ja kouluttautuminen
Olen aina ollut ”yhdistysfriikki”. Yrittäjän näkökulmasta yhdistystoiminta on hyödyllistä. Yhdistyksissä luodaan verkostoja ja opitaan kustannustehokkaasti. Itse olen toiminut aktiivisesti mm. seuraavissa yhdistyksissä: Helsingin yrittäjät, Helsingin Tietojenkäsittely-yhdistyksen osaamisverkostot, Systeemityöyhdistys, Projektityöyhdistys ja Tietoturvayhdistys.
Näissä kaikissa järjestetään ilmaisia tapahtumia, joissa on puhumassa korkealuokkaiset asiantuntijat. Samoin seminaarit ja maksulliset koulutustapahtumat ovat varsin kohtuuhintaisia.
Olen käyttänyt näitä etuja paljon hyväkseni.

Mikroyrittäjänä olen saanut haluamani vapauden ja vastuun. On tarvittu paljon riskinottokykyä ja
epävarmuuden sietokykyä sekä halua tarttua uuteen. Nyt (v. 2013) minulle on uusinta uutta
osallistuminen Sytykkeen kirjamaratooniin (booksprint). Kirjoitimme viikonlopun
aikana ensimmäisen version kirjasta ”376 vuotta ketteriä kokemuksia”.

Paula Miinalainen